Yhtäkkiä sairaslomalla

Urtikaria piinasi todenteolla sen kaksi viikkoa ja sitten hävisi. Arvelin kaiken olevan kunnossa. Viisas neuvolan täti kuitenkin kysyi eräällä neuvolakäynnillä, että pitäisiköhän minun käydä varmuuden vuoksi verikokeissa. Kävin. Terveydenhoitaja soitti tuloksista ja ilmoitti, että sappihappoarvot ovat koholla ja minun on syytä mennä käymään äitipolilla lääkärin vastaanotolla. Sitä ennen vielä uusissa verikokeissa. Toiset verikokeet eivät osoittaneet enää mitään kohonneira arvoja, mutta minun oli kuitenkin vielä mentävä polille kuten sovittu.

Ote päiväkirjasta:

Torstai 11.2.2010
FB status: Sain määräyksen totaaliseen lepoon...WHAT??? Saikkua maaliskuun loppuun asti.

Menin tänään polikäynnille. Kaiken piti olla kunnossa kun uusissa labratesteissä sappihappoarvot olivat normalisoituneet. Tosin aamulla kun mittasin verenpaineen niin yllätyin kun se oli 140/90, kun koko tammikuun se oli pyörinyt siinä 110-120/60-70.

Lääkäri ultrasi. Ennen ultraa näytti mulle kirjasta, että tammikuinen ihottumani oli ollut kuitenkin jotain raskauteen liittyvää. Muisti siis, että oli käynyt katsomassa minun ihoani rv 20:n ultrassa. Nyt ultratessa oli hiljainen ja miettiväinen. Kutsui kollegankin paikalle ja kuiskuttelivat. Lopulta totesivat, että minun on nyt aika ruveta rauhoittelemaan ja lepäilemään. Sairaslomaa maaliskuun loppuun asti. Siis TÄH!!!!!!!!!!!!!!! Nythän varsinaisen myrkyn lykkäs kun epäilevät mulla alkavaa raskausmyrkytystä. Istukassa blokkeja ja verenpaine kohoaa. Virtsassa ei protskuja. Totaalistoppi töihin siis. Menin sekaisin.

Ultrauksen jälkeen jäin pötköttelemään vielä sängylle verenpainemittaukseen. Puol tuntia.
Olo oli edelleen sekava ja puulla päähän lyöty...vaatii hiukan sulattelua. Siinä pötkötellessä vuodatin ekat kyyneleet.  

Sairaalasta lähdettyäni soitin heti Pasille. Hyvä kun pystyin puhumaan. Sit soitin ystävälleni, että tulen kahville. Kollegalle töihin soitin ja ilmoitin sairaslomastani. Taas itkin.

Aurinko paistoi ja oli pikkupakkanen. Kaunista. Ystäväni olohuoneessa selvittelin tunteitani ja mietimme, mitä tämä tarkoittaa. Ystäväni kertoi ystäviensä kokemuksia. Tulisin olemaan tiiviissä seurannassa, eikä minun pitäisi tehdä mitään raskasta nyt. Hän ihmetteli, ettei lääkäri ollut maininnut mitään täyslevosta.

Siinä sohvalla istuessa kävin vielä puhelinneuvottelun tärkeän asiakkaan kanssa. En tohtinut mainita heille, että minut on juuri määrätty sairaslomalle.

Sairaslomalle joutumiseni oli todellinen shokki. Töitä viimeisen päälle paiskineena tieto, että en saa tehdä töitä saatikka ajatella niitä oli kyllä melkoinen sisäistämisen paikka. Minunhan piti tehdä töitä vielä huhtikuun puoleen väliin saakka. En ollut tehnyt vielä mitään sen eteen, että jäisin pois töistä. Sanalla sanoen rukkaset putosivat siinä hetkessä maahan ja siihen ne jäivät makaamaan.

Kauheeta kutinaa

Raskausviikolla 20 alkoi raskauteni ensimmäiset ongelmat. Siihen asti kaikki oli mennyt niin helposti ilman minkäänlaista pahoinvointia tai muutakaan oirehtimista. Sekään, että jouluaattona tulin pää edellä mökin ylisten portaat alas astututtani harhaan, ei aiheuttanut mitään ongelmia vauvalle tai minulle. 
Otteita päiväkirjasta:

12.1.2010
Täytyy sanoa, että tästä viikosta tuli sitten tämän raskauden ensimmäinen varsinainen piinaviikko. Minuun iski nokkosihottuma (nokkosrokko, urtikaria).

Terveyskeskuksessa lääkäri totesi heti mun kyynärpäät ja lantion nähtyään, että nokkosihottumaahan se. Määräs antihistamiinia ja geelivoidetta. Geelivoide on sellaista mentholilla höystettyä jääkaapissa säilytettävää ja sitä hölvätessä tulee samat fiilikset kuin ice powerista. Antihistamiinitabuja oon nyt ottanut kaks kertaa ja tein tänään päätöksen, että ne saa jäädä toistaiseksi. Ei oo ollut vielä mitään vaikutusta ja mulla on todella epämukava olo syödä niitä nyt.

Lueskellessani netistä kokemuksia tästä taudista joku oli kirjoittanut, että vyöhyketerpia auttoi ja toinen taas kirjoitti, että tyrnimarjat toivat helpotuksen. Aloitin tänäään nyt sit tyrnimarjakuurin - kuivattua marjaa jugurtissa. Eräältä vyöhyketeraupettituttavaltani sain kuulla, että ei hoitoja raskausaikana ja luetteli mulle ruoka-aineita, joita tulisi välttää: pähkinät, sitrushedelmät ja tuoremehut, suklaa, karkit. Ja suositteli juomaan vettä ja siihen vähän inkkarisokeria lisäämään.

13.1.2010 (ra-ultrassa)

Lääkäri kävi siinä vielä toteamasssa mun urtikarian konsultoituaan kolleegaansa ja vakuutteli, että voin syödä mulle määrätyt antihistamiinit. Joten yhden välipäivän jälkeen jatkan kuuria. Lääkäri lupasi vielä syventyä tähän ja ilmoittaa mulle, jos haluavat tehdä jatkotutkimuksia.

19.1.2010

FB statuspäivitys: Herään, kun raapii raapii. Histamiinien holtiton hyörintä tällä maaperällä ei ota laantuakseen. Tulkaa apuun antagonistit, vangitkaa histamiinit!!

Tässä vaiheessa kroppani (etenkin jalat) näyttävät miinoitetulta sotatantereelta, jossa miinojen räjähdykset ovat rikkoneet maaperän ja jättäneet jälkeensä ruven muistuttamaan tästä verisestä taistelusta.

Histaminiien estäessä uneni, päätin syventyä tarkemmin histamiinien maailmaan. Aika nopeasti vakuutuin siitä, että histaminit ovat tosiaan tämän kaiken syyhyilyni taustalla. Tämän linkin takaa löysin oheisen tekstin.
Ja mitä mulla olikaan illalliseksi tänään TONNIKALA-PINAATTI-munakas, johon meinasin raastaa PARMESAANIjuustoa ja kyytipoikana TOMAATTEJA. Ou jee, kyllä on histamiineilla nyt juhlaa.

Histamiinit ja muut biogeeniset amiinit

Jotkut ruoka-aineet joko sisältävät histamiinia tai muita haitallisia biogeenisiä amiineja tai vapauttavat elimistön omista soluista histamiinia.

Histamiinia on joskus havaittu haitallisia määriä tonnikalasäilykkeissä, myös puna- ja valkoviineissä histamiini ja varsinkin valkoviineissä tyramiini voivat aiheuttaa joillekin oireita. Tunnettua on runsas mansikoitten syönnin aiheuttama kuume ja ripulointi; tämä aiheutuu niiden sisältämästä histamiinista. Histamiini voi aiheuttaa mm. pahoinvointia, hikoilua, punoitusta tai päänsärkyä. Joillakin yliherkillä pienikin määrä viinin histamiinia riittää laukaisemaan migreenityyppisen päänsäryn. Histamiini on tunnetuin allergiareaktioiden välittäjäaineista. Sitä on ihmisen elimistössä, josta sitä vapautuu allergisen vasta-ainereaktion seurauksena. Luonnossa sitä on esimerkiksi nokkosen poltinkarvoissa ja hyttysen syljessä. Histamiinia saattaa esiintyä kalassa; sitä on havaittu tonnikalasäilykkeissä ja makrillissa. Sitä on puna- ja valkoviineissä, pinaatissa, munakoisossa, ja juustoissa kuten sinihome- ja parmesaanijuustossa. Myös kaakaossa (suklaassa), banaanissa, äyriäisissä, pähkinöissä, tomaatissa, mansikassa ja raparperissa on histamiinia.

Uni

Näen paljon unia, jotka muistan hyvin. Yleensä uneni ovat erittäin todentuntuisia ja suhteellisen vauhdikkaita ja usein ne liittyvät sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Unissani käyn mm. läpi seuraavan päivän asiakastapaamisen tai jonkin muun tärkeän tapahtuman. Raskausaikana näin yhden ainoan unen, joka liittyi raskauteen ja vauvaan. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, se uni taisi olla enneuni.

Ote päiväkirjasta:

19.12.2009

Uni
Viime yönä näin ekan kerran unta, että masussani kasvava vauveli syntyi. Uni oli varsin seko (niin kuin yleensä). Itse syntymää en nähnyt, mutta sen kyllä, kun vauva oli maailmassa ja minä en todellakaan missään sairaalassa enää muutaman tunnin jälkeen. Vauva oli niin pieni, että sain sen mahdutettua iPhonen vaaleanpunaiseen pussukkaan. Ja sen nyytin laitoin sitten käsilaukkuuni ja lähdin pelaamaan aliasta amk-koulukavereideni kanssa jollain koululla. Sain parikseni Miian.
Jossain vaiheessa olin veden äärellä ja menossa pitkoksia pitkin veden yli saareen. Välillä aina vilkaisin käsilaukkuuni ja kaivelin vauvanyytin niin, että pää on ylöspäin ja että pienokainen pystyy hengittämään. Helposti se aina sujahti sinne laukun uumeniin.
Jossain vaiheessa tuli mieleen, että vauvahan tarvitsee ruokaa, että se kasvaa. Kaivelin nyytin laukusta ja aloin imettämään. Kun katsoin nyt ensimmäisen kerran vauvan kasvoja näytti, että sillä on silmät, joissa on kaksi iiristä. Vähän ajan päästä ne ylimääräiset iirikset kuitenkin hävisi ja vauva alkoi kasvamaan.

Ensimmäiset ultrat

Raskausmyrkytys ja istukan toimimattomuus alkavat kuulemma jo melko raskauden alkuvaiheessa vaikka oireet puhkeavatkin vasta myöhemmin. Ehdin käydä 12 rv:n ja 20 rv:n ultrat eikä kummallakaan kerralla tullut esille mitään poikkeavaa, josta olisi voinut päätellä jotain tulevista ongelmista. Tai niistä ei ainakaan minulle mainittu mitään.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä th-harjoittelija haastatteli minut ja muistan hänen kysyneen, että onko äidillä tai lähisuvussa ollut pre-eklampsiaa (raskausmyrkytystä). Olin ihan  pihalla. En ollut varmaan ikinä kuullutkaan moisesta.

Otteita päiväkirjasta:


12+0, ppm 62 mm, np 1,7 mm

18.11.2009
Ensimmäinen ultra. 

Koko raskaus muuttui ihan todeksi vasta tänään kun kävin ekan kerran ultrassa. On jo alkanut pikku epäilys hiipiä mieleen, että olenkohan itse keksinyt koko raskauden (ennen ultraa ainut todiste oli omatekemä raskaustesti). Mutta siellähän se pikku vauveli oli ja vilkutteli innoissaan. Silloin oli pakko uskoa. Se oli kyllä liikuttava hetki kun lähdin terveyskeskukselta ja liikennevaloissa rupesin katsomaan ultrasta saamaani kuvaa. Siinä vaiheessa varmaankin purkaantui helpotus, ja ilo ja onnellisuus tulivat tilalle ja itkeä vollotin koko ajomatkan töihin.





14.1.2010
Rakenneultra takana. Neiti Suppusuulla kaikki hyvin. Kätilön mukaan odotamme siropäistä ja isojalkaista. Saadaan kuulemma hankkia oikein kunnon kokoiset Addut. Painoa oli kertynyt 330 g ja vastasi viikkoja 19+4 eli nyt mennään -4 päivää kun viime ultrassa se oli +4 päivää. Ainut kuva, jonka sain mukaani oli tuo jalkakuva.

Kyyneleet virtasi kun kätilö tutki vaavin päästä varpaisiin. Käytiin läpi pikkuaivojen kehitys, sydämen neljä kammiota (syke 140), selkäranka, jonka jokaikinen nikama näkyi niin kovin selvästi. Jalat ok, ei siis kampuraa. Kädet viuhtoivat innokkaasti.

Kätilö kysyi, haluanko tietää sukupuolen. Vaikeasti mutisten sanoin, että en nyt oikeestaan välttämättä, mutta että mulla on vahva tunne, että tyttö on tulossa. Vähän aikaa hän siinä tutki ja salaperäisesti totesi, että se on jännä kuinka äidin vaistot yleensä tietävät. Mulle jäi kuitenkin tunne, ettei hänkään ihan varmasti pystynyt sukupuolta näkemään.

Maailman laajuinen keskoslasten päivä 17.11.2012

Tänään vietetään kolmatta maailman laajuista keskoslasten päivää. Tämän päivän inspiroimana aloitan meidän tarinamme kevyenä syntyneen ja perheen elämästä. Toivon, että myös meidän tarinamme toimii vertaistukena niille, joille keskoslapsen syntymä on täysin uusi ja pelottava tilanne, niin kuin se meille oli maaliskuussa 2010.

Sanni syntyi kiireellisellä keisarinleikkauksella maanantaina 1.3.2010 rv 26+5, painoa 655 g ja pituutta 32 cm, Kuopion yliopistollisessa sairaalaassa.

Ote päiväkirjasta:

Maanantai 8.3.2010 viikko Sannin syntymästä

Mie pääsin lauantaina pois sairaalasta. Toipuminen oli tosi nopeeta, lääkäritkin ihmettelivät. Ja torstaina rupesin jo puhumaan, että voisin lähteä kotiin. Perjantaina lääkärin kanssa keskustellessani sovittiin, että lauantaina lähden. Hän evästi minua ja muistutti, että olen nyt toipumassa synnytyksestä, leikkauksesta, raskausmyrkytyksestä ja HELLP-syndroomasta, joten parempi ottaa tosi iisisti eikä missään nimessä mennä heti shoppailemaan - no onneksi en ole shoppailuihmisiä, niin ei tullut mieleenkään. Kalpan pelissä tosin käytiin silloin lauantai-iltana, mutta siellä meillä oli onneksi istumapaikat ja mie istua jökötin siinä paikallani koko pelin ajan. Ja Kalpa voitti vaikka Ilves tiukasti laittoikin vastaan.

Mulla oli vakava raskausmyrkytys ja sen myötä vielä HELLP-syndrooma, jonka seurauksena miun veriarvot heitti ihan häränpyllyä ja verihiutaleet (trombosyytit) rupesivat laskemaan liian alas eli verenhyytyminen estyi. Ja vaarana oli, että rupean vuotamaan.

Kaikki siis oikeastaan alkoi maanantaina siitä kun edellinen yö oli todella tuskainen mun "närästyksen" kanssa. Siis loppupelistä mullahan ei kuitenkaan ollut närästystä vaan se oli maksa, joka alkoi myrkytyksen takia turpoomaan ja aiheutti järisyttävän kivun. Siihen asti mulle oli toitotettu, että ylävatsakivun olisi pitänyt olla pantamaista. Mullehan vielä sunnuntainakin annettiin kaikenmaailman närästyslääkkeitä, mutta ei Rennie et co. kipua mihinkään vienyt - ainut mikä toimi maanantaiyöhön asti oli kipulääke.

Maanantaiaamuna olin tuskissani. Kun hoitaja tuli aamukierrolle hän huolestui tosissaan ja ihmetteli miksi en ollut hälyttänyt ketään paikalle. Sanoin, ettei tähän kipuun auta mikään. Puolen päivän aikaan pääsin lääkärin (apulaisylilääkäri Maija-Riitta Orden - aivan huippulääkäri) luo, joka ultrasi ja arvioi tilannetta yhdessä toisen lääkärin kanssa, joka oli tutkinut minut silloin kun Kuopioon tulin. Siinä ultratessaan Maija-Riitta sanoi yhtäkkiä, että hänellä on sellainen intuitio, että tänään pitää leikata. Ja kysyi multa, että mitäs mieltä minä olen. No, miehän olin sitä mieltä, että hänen haltuun. Siinä sitten päättivät, että kahden tunnin päästä on leikkaus. Vielä ennen kun minua lähdettiin valmistelemaan leikkaukseen, niin hän ultrasi vauvan nenän ja sanoi, että on kaunis nenä. "Hyvä juttu", Maija-Riitalle kuulemma nenä on tärkeä. Itsellään hällä on kaunis suora kapea nenä. Hän vielä antoi ultrakuvan siitä nenästä, jota en kyllä osannut kuvasta katsoa.

Huoneeseen päästyäni heti soittamaan Pasille, että kiiruulla Kuopioon. Pasi lähti Mikkelistä ajamaan ja kerkesi just saikulle, kun mulla alkoi leikkaus. Onneksi. Ennen leikkausta soitin muutaman puhelun läheisille ja itkin, että nyt vauva syntyy. Jossain vaiheessa hoitaja tuli huoneeseen ja tokaisi tiukasti, että "nyt se puhelin pois ja lopeta tuo itkeminen, olet menossa leikkaukseen". 

Miut leikattiin selkäydinpuudutuksella, joten olin tilanteen tasalla koko ajan. Makasin siinä leikkauspöydällä kuin ristiinnaulittu ja kallistettuna vasemmalle. Itse leikkaus kesti ehkä vartin verran. Pasi kuikuili sinne verhon taakse ja näki toimenpidettä. En ikinä unohda sitä näkyä, kun vauva nostettiin mahasta ja Pasi esitti mulle kuinka vauvan sormet ja varpaat viuhto. Sitten joku sanoi, että tyttö tuli ja voi kuinka terhakka. Vauva puettiin avaruuspukuun ja kiidätettiin teholle. Pikkuisen kuultiin sellaista vaimeaa nyyhkytystä.

Sen jälkeen minut ommeltiin ja siirrettiin heräämöön. Kaks päivää olin sillä heräämisreissulla teholla ja siinä vaiheessa mun tila meni tosi huonoon kuntoon. Olin kyllä itse tajuissani koko ajan enkä todellakaan tiennyt, että tilanne oli paha - onneksi. Jano oli aivan valtava koko ajan ja en saanut kuin kostuttaa suuta. Kaikilta, kuka ikinä kävi miun luona kysyin, että saanko vettä ja ne vaan anto mulle pilliä, että kostuta tästä. Kaks päivää juomatta oli ihan hirveetä. Varsinkin kun ekana yönä kuulin kun hoitajat keskusteli vichy-vesien eroista - voi että mie kärsin. Teholla maatessani pääsin kuulemaan omaa kuorsaustani. Se oli jännä tunne kun on houreissaan, mutta tajuissaan ja tuntee kuinka vaipuu "uneen" ja aloittaa kuorsauksen. 

Kun sitten keskiviikkona minua lähdettiin siirtämään osastolle, niin matkan varrella käytiin katsomassa vauvaa sängyn kanssa. Se oli aika järkyttävä hetki, koska silloin vasta tajusin kuinka oikeasti pieni vauva onkaan. Ja kyyneleet vaan valui, enkä pystynyt puhumaan mitään. Pasi toi mulle heti syntymän jälkeen valokuvan vauvasta, jota siihen asti olin katsellut ja ylpeänä äitinä esitellyt kaikille, ketkä sänkyni luona kävivät. Mutta se oikeasti näkeminen oli rankka hetki. Kun olin takaisin omassa huoneesa surkuttelin Pasille, etten sanonut omalle vauvalleni mitään. 

Keskiviikkoiltana pääsin eroon kaikista letkuista ja katetreista ja jalatkin toimi heti. Torstaista eteenpäin pääsin käymään vauvan luona aina kun halusin. Tosin ajatus vauvateholle menosta oli tosi vaikea. Mitä minun pitää siellä tehdä? Maitoa rupesi heti heruttamaan ja aloitin lypsyn. Maito pakastetaan ja sitä on nyt ruvettu antamaan jo vauvalle.

Perjantaina sain sellaisen informaatiotulvan, että olin ihan pyörällä päästäni; juttelin lastenlääkärin, sosiaalityöntekijän, ädinmaitokeskuksen emännän ja gynekologin  kanssa. Silloin tuntui, että nyt arki iski sellaisella voimalla vasten kasvoja. Kaiken lisäksi tulin kauhean surulliseksi ja vähän masentuneeksi ja koko se sairaalaympäristö rupesi ahdistamaan, koska olin yksin siellä (Pasi Joensuussa). Suurin huoli oli, että kuinka vauva selviytyy tästä kaikesta. Onni oli, että pääsin pois ja takaisin kotiin lauantaina. Kotona erehdyin lukemaan Kevyt.netin keskustelufoorumia ja silmiin osui tarina vauvasta, joka ei selviytynyt vaan kuoli 3 kk:n ikäisenä. Suuri ahdistus iski, minä kotona, vauva Kuopiossa. Nyt on mieli tosi paljon parempi ja hyvinkin positiivinen. 

Tänään kävin neuvolassa poistattamassa tikit haavasta. Ja samalla juttelemassa ja tsekkauttamassa itseni neuvolassa. Verenpaine mulla on edelleen koholla ja joudun syömään verenpainelääkkeitä. Lääke aiheuttaa mulle huippausta ja poskien kuumotusta ja punaisuutta. Mutta muutoin miun kunto on hyvä, pystyn tekemään rauhallisia kävelylenkkejä ja muutenkin olemaan aika normaalisti. Ainut, että en voi nostella painavia tavaroita. Tänään saunoinkin ihan vastan kanssa ekan kerran pitkään aikaan. Se oli nautintoa.

Kotona ollessa on vähän orpo olo kun olen äiti, mutta mulla ei ole vauvaa tässä. Onneksi heti huomen aamulla lähdetään ajamaan Kuopioon ja ollaan keskiviikkoon siellä. Toiveissa on, että päästäisiin antamaan vauvalle kenguruhoitoa, jota ei vielä hengityskoneen kanssa olla pystytty antamaan. Tänään oli paino 740 g, joten viikossa on tullut melkein 100 g lisää. Tilanne vauvalla on tällä hetkellä vakaa. Se lastentehon hoitohenkilökunta on aivan ihanaa ja siellä tuntee tosiaan, että vauva sekä vanhemmat saa huippuhoitoa.

Mie muuten olen nyt äitiyslomalla, joka alkoi virallisesti 2.3. Olen kuitenkin jollain erityislomalla nyt, koska multa ei vähene se lasketun ajan mukainen loma.