maanantai 19. marraskuuta 2012

Uni

Näen paljon unia, jotka muistan hyvin. Yleensä uneni ovat erittäin todentuntuisia ja suhteellisen vauhdikkaita ja usein ne liittyvät sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Unissani käyn mm. läpi seuraavan päivän asiakastapaamisen tai jonkin muun tärkeän tapahtuman. Raskausaikana näin yhden ainoan unen, joka liittyi raskauteen ja vauvaan. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, se uni taisi olla enneuni.

Ote päiväkirjasta:

19.12.2009
Uni
Viime yönä näin ekan kerran unta, että masussani kasvava vauveli syntyi. Uni oli varsin seko (niin kuin yleensä). Itse syntymää en nähnyt, mutta sen kyllä, kun vauva oli maailmassa ja minä en todellakaan missään sairaalassa enää muutaman tunnin jälkeen. Vauva oli niin pieni, että sain sen mahdutettua iPhonen vaaleanpunaiseen pussukkaan. Ja sen nyytin laitoin sitten käsilaukkuuni ja lähdin pelaamaan aliasta amk-koulukavereideni kanssa jollain koululla. Sain parikseni Miian.
Jossain vaiheessa olin veden äärellä ja menossa pitkoksia pitkin veden yli saareen. Välillä aina vilkaisin käsilaukkuuni ja kaivelin vauvanyytin niin, että pää on ylöspäin ja että pienokainen pystyy hengittämään. Helposti se aina sujahti sinne laukun uumeniin.
Jossain vaiheessa tuli mieleen, että vauvahan tarvitsee ruokaa, että se kasvaa. Kaivelin nyytin laukusta ja aloin imettämään. Kun katsoin nyt ensimmäisen kerran vauvan kasvoja näytti, että sillä on silmät, joissa on kaksi iiristä. Vähän ajan päästä ne ylimääräiset iirikset kuitenkin hävisi ja vauva alkoi kasvamaan.

2 kommenttia:

  1. Ihana uni sulla :) Löysin sattumalta blogisi kun aloin etsimään pikku keskosista asiaa :) Meillä on kehitysiältään kymmenkuinen, syntyi rv 23+6, kaikki on menny ihan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Hei Felix-tonttu ja tervetuloa seuraamaan blogiani! Mahtavaa, että teillä on mennyt hyvin, vaikka viikot noin mahdottoman pienet. Maailman pienet ihmeet ja heidän sisukkuutensa on aina niin koskettavaa.

    VastaaPoista